Uittamon kesätanssit 2020, osta liput ennakkoon!

Uittamolla tanssitaan jälleen elokuussa 2020!

 

Avajaisissa su 2.8. meitä tanssittaa Saija Tuupanen eXmiehet-yhtyeensaä kanssa ja siitä eteenpäin tanssilavalla pyörähdellään tuttuun tapaan perjantaisin ja sunnuntaisin. Kesän ohjemat on nyt julkaistu! Covid-19 -epidemian takia Uittamon kesätansseja on nyt kesän aikana toki vähemmän, mutta meno on entistä taatumpi! Tervetuloa mukaan!

 

Alueella on sisälavan lisäksi ulkolava. Poikkeusajan vuoksi suosittelemme ulkolavan ja piha-alueen käyttöä myös tanssimiseen.

 

Osta liput ennakkoon!

 

HUOM! Uittamon tansseihin on nyt ennakkomyynti. Osta liput ennakosta Lippu.fi tai myyntipisteistä kautta maan (Turussa K-citymarketit, Prismat, Stockmann, Mylly). myös R-kioskeista voit ostaa lippuja.  Näin varmistat pääsysi tansseihin, joihin tänä vuonna poikkeustilan takia on rajattu lipunmyyntimäärä / tanssi-ilta. Näin vältät myös jonottamisen. 

 

Lippuja voi ostaa ennakkoon myös tanssien yhteydessä Uittamon lipunmyyntikojusta!

 

Covid-19

 

Hallituksen ohjeiden mukaan tapahtumien järjestäminen on siis kesällä sallittua tietyin turvaehdoin. Toimimme tapahtumissa vastuullisesti ja noudatamme viranomaisten antamia Covid-19-pandemiaan liittyviä turvallisuusohjeita. Tansseihin otetaan rajoitettu määrä asiakkaita / tapahtuma.

Alueella on sisälavan lisäksi ulkolava. Järjestäjä suositteleekin ulkolavan ja piha-alueen käyttöä myös tanssimiseen.

Paikalla on myös käsidesinfiointipisteitä. Aiemmin alueella ollut asaikkaille tarkoitettu vesipiste on pois käytöstä. Leimasimet eivät ole käytössä, ja asiakkaat repivät itse pääsylippunsa repäisyosan järjestysmiesten valvonnassa sisääntulon yhteydessä.

 

Hyvä käsi- ja yskimishygienia

 

Omaa ja läheisten tartuntariskiä voi alentaa ensisijaisesti huolehtimalla hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Kädet kannattaa pestä erityisesti kun tulet ulkoa sisään, aina wc-käynnin jälkeen tai kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut. Jos et voi pestä käsiäsi, käytä alkoholipohjaista tai muuta kemikaaliviranomaisen hyväksymää käsihuuhdetta. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi. Yski ja aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan ja laita nenäliina heti roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yksi tai aivasta hihaan, älä käsiisi. Vaihda kotona käsipyyhkeitä usein ja käytä kodin ulkopuolella kertakäyttöpyyhkeitä.

 

MIKÄLI SINULLA ON KORONAAN LIITTYVIÄ OIREITA, ET VOI OSALLISTUA TILAISUUTEEN.

 

• Ohjeita: Käsienpesu ja yskiminen

Kankaisen kasvomaskin käyttö koronaviruspandemian aikana

Top